Novelli

Lumihiutaleet putoilevat pakkasilmassa niin hitaasti. Miksi ihmiset eivät voi pudota hitaasti? Ei aina tarvitsisi rysähtää takaisin maan pinnalle ja kärsiä iskun aiheuttamasta vihlonnasta. Kahden kuukaudenkin jälkeen tyttöä vihloo vielä. Nyt häntä vihloo ja jännittää. Tuleeko Lenni?

Jännitys pyrähdyttää perhosparven lentoon tytön vatsassa aina kun juna kiitää hänen ohitseen. "Ei se tule, turhaa kulutat aikaasi siellä". Tyttö muisteli Miriamin sanoja ja tunsi jonkinasteista vihaa rakkainta ystävätärtään kohtaan. Mistä Miriam voisi tietää kuinka paljon Lenni häntä rakasti? Ei Miriam ollut siellä, ei tuntenut Lenniä.

Hän nauroi paljon ja liikkui vielä enemmän. Ei hetkeäkään paikoillaan. Hänen vaaleat kiharansa heilahtelivat vallattomasti kasvojen ympärillä eikä hän koskaan jaksanut pyyhkäistä niitä pois edestään. Hän söi roskaruokaa jos halusi, heitti kiven ikkunasta jos halusi, joi kaljan kun halusi. Sellainen Lenni oli, rajaton ja rohkea. Hän ei todellakaan lähtenyt karkuun kuten Miriam väitti.

Lennin rakkaus oli erilaista, sanatonta, mutta niin tunnerikasta. Rakkautta se oli, siitä tyttö oli varma. Kun Lenni vuosi sitten astui junaan ja jätti lapun tytön jääkaapin oveen, se oli rakkautta. Lennin oli vaan mentävä, koitettava taas välillä siipiään etteivät ne lakkaa kantamasta. Päivämäärä oli raapustettu keltaisen lapun alareunaan: "16.12.09 13.00 tule jos haluat."

Ja vuoden tyttö odotti. Päivästä toiseen hän odotti hiljaisuudessa, ei sanonut sanaakaan Lennistä vaikka taukoamatta tätä ajattelikin. Nyt se päivä oli koittanut ja tyttö tiesi minne mennä odottamaan. Pakkanen sai tytön repimään hermostuneena takkinsa vetoketjua. "Anteeksi, voisitteko auttaa minua? Joku?" Tyttö käänsi katseensa hermostuksissaan mieheen, jonka päässä olevat aurinkolasit kiilsivät lumen hohtaessa niistä. Tyttö oli jo vähällä kääntyä ja kävellä pois, kunnes hän huomasi kepin miehen kädessä. "Anteeksi, voisiko joku auttaa?" Miehen ääni oli kohtelias ja ehkä hieman epätoivoinen. "Voin auttaa teitä. Mihin junaan olette menossa?" Tyttö kuuli oman äänensä pehmeyden kuin ulkopuolisena. "Oulun junaan, raide viisi. Voi olette niin kiltti."

Ihmisvilinässä tyttö alkoi hermostua. Löytääkö hän edes Lenniä täältä? Hän auttoi sokean miehen junaan ja kuunteli melkein paniikinomaisessa tilassa tämän kiitosten tulvan. Kun tyttö astui ulos junasta, hän erotti ihmismassasta vaalean hiuspehkon joka oli vangittu hiuslenkillä takaraivolle. Siinä Lenni oli. Sydän hakkasi tietään ulos tytön rinnasta tämän rynnätessä halki ihmisten joukon. "Lenni!" Tytön ääni hukkui ihmisvilinään. Lenni katsoi ympärilleen ja heilautti rinkan takaisin selkäänsä. Silloin heidän katseensa kohtasivat ja tyttö pysähtyi. Hän oli ehtinyt jo muutaman metrin päähän Lennistä, joka hymyili puolittaista hymyään tytölle. "Tulit", Lenni sanoi. "Tottakai tulin."

Aamu oli ennättänyt jo pitkälle kun tyttö nousi vuoteestaan. Hän hätkähti hereille asuntonsa hiljaisuuteen ja ryntäsi puolipukeissa keittiöön. Lappu. Ei. Vihlaisu riipaisi tytön sisuksia ja hän valahti lappu kädessään keittiön lattialle istumaan.